Läheisen kuolemaan liittyy surun ja luopumisen lisäksi paljon järjesteltävää. Kerromme tässä artikkelissa asioista, jotka tulevat hoidettavaksi hyvin pian kuoleman jälkeen.

Ensimmäiset asiat – kuljetus ja hautauslupa

Se mitä tapahtuu ensimmäiseksi riippuu siitä missä ihminen kuolee. Mikäli kuolema tapahtuu muualla kuin terveyskeskuksessa tai sairaalassa, esimerkiksi hoivakodissa tai kotona, kuljetetaan vainaja terveyskeskukseen. Kuljettajamme ovat kokeneita ja hoitavat kuljetuksen hienotunteisesti. Kuljetus tapahtuu paareilla, hautausautossa ja lääkäri toteaa terveyskeskuksessa virallisesti kuoleman. Jos lääkäri on voinut todeta kuoleman virallisesti jo hoivakodissa, on vainajan nouto mahdollista tehdä myös arkulla. Tällaisessa tapauksessa tulee kuljetus omaisten maksettavaksi. Muussa tapauksessa kuljetuksen maksaa Pohde.

Mikäli ihminen oli kuollessaan hoidettavana terveyskeskuksessa tai sairaalassa, todetaan kuolema tapahtuneeksi sairaalassa lääkärin toimesta heti. Vainaja jää tämän jälkeen terveyskeskukseen tai sairaalaan säilytystiloihin odottamaan hautausjärjestelyitä.

Lääkäri kirjoittaa myös hautausluvan heti tai hyvin pian. Mikäli lääkäri päättää, että tarvitaan tutkimuksia kuolemansyyn selvittämiseksi, kirjoitetaan hautauslupa vasta tutkimusten jälkeen.

Olipa tilanne mikä tahansa, haluamme korostaa, että mitään kiirettä ei ole, ja järjestelyissä ei tarvitse edetä välittömästi.

Omaiset voivat kuitenkin halutessaan asioida hautaustoimistossa heti ja aloittaa suunnittelun, hautauslupaa ei tarvitse odottaa. Neuvomme kaikissa asioissa.

Vainajan pukeminen, arkkuun laitto ja siirto seurakunnan tiloihin

Kun hautauslupa on saatu, puetaan poisnukkunut valitsemiinne vaatteisiin ja asetellaan kauniisti valitsemaanne arkkuun. Tämän jälkeen hänet kuljetetaan seurakunnan tiloihin odottamaan siunauspäivää tai joissakin tapauksissa odottamaan suoraa tuhkausta. Arkku tarvitaan Suomessa aina, olittepa sitten ajatelleet arkkuhautausta tai tuhkausta. Kuljetus tapahtuu mustalla vainajankuljetusautolla. Henkilöstö, joka hoitaa kuljetuksia, on perehdytetty hoitamaan tätä arvokasta tehtävää huolella ja kunnioittaen.

Hautaustoimiston kanssa tulee päätettäväksi ja järjesteltäväksi seuraavia asioita:

– Halutaanko arkkuhautaus vai tuhkahautaus
– Arkun ja mahdollisen uurnan valinta
– Vainajan vaate: Silloin kun vainaja asetellaan arkkuun, puetaan päälle tähän tarkoitukseen erityisesti suunniteltu nk. arkkuvaate, myös omien vaatteiden pukeminen on mahdollista.
– Siunauspaikka ja hautapaikka sovitaan seurakunnan kanssa, hautaustoimisto auttaa tarvittaessa myös tässä. Siunaus voi tapahtua eri paikassa tai paikkakunnalla kuin mihin lopullinen hautaus tapahtuu.
– Muistotilaisuuspaikka ja mahdollinen pitopalvelu
– Hautajaiskukat
– Mahdollinen valokuvaajan tarve
– Mahdollinen kuolinilmoitus
– Mahdollinen uuden hautakiven hankinta tai olemassa olevan kiven kaiverrus tai muistolaatan hankinta

Myös hallinnollisia asioita tulee hoidettavaksi

Läheisen kuolemaan liittyy myös paljon hallinnollista järjesteltävää. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi vakuutusten lakkauttaminen, pankkiasioiden hoitaminen ja perunkirjoituksen valmistelu. Hautaustoimistossa autamme näissäkin asioissa eteenpäin. Perunkirjoitus tulee tehdä kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta ja vaikka asialla ei ole kiire, on sukuselvityksen tilaaminen hyvä tehdä pian. Neuvomme myös tässä.

Halutessanne saatte Kuusiniemen kautta laajat perheoikeuden palvelut (perunkirjoitus, ositus, perinnönjako, myös testamentit ja avioehto)

Hautaustoimistomme asiakaspalvelussa Kuusamossa sinua palvelevat Minna, Maria, Terhi, Anu ja Terttu, sekä yrittäjät Annukka ja Petri ❤️

Kuvassa Minna, Maria, Terhi, Anu ja Terttu